23-27.7.2009
Torstaina hoidettiin vielä viimeisiä asioita ennen Hollantiin lähtöä, kuten lentohäkin hommaaminen (kiitos seurakavereille) ja ekinokokkoosi lääkitys.
Perjantai aamuna lähdettiin 9 aikaan kohti Helsinkiä. Vantaalla 12 aikaan. Kävimme pörräilemässä Tikkurilassa. Ja kohti lentokenttää 13.30.
Menimme Millin kanssa lähtöselvitykseen, jonka jälkeen Milli ja matkatavarat lähtivät jo kohti ruumaa. Kaikki oli valmista 14.30.
Itse istuskelin tunnin verran odottaen koneeseen pääsyä. Koneeseen pääsin 15.45. Lento lähti 16.25.
Lentomatka sujui nopeasti. Lento meni hyvin niin minulta kuin koiraltakin, kumpikin oli ensimmäisen kerran koneessa. Olin ajatellut että Milli oksentaisi koneessa, mutta ei. Amsterdamiin Schipholiin laskeuduimme 17.45.
Lentokenttä oli valtavan suuri, aikani seikkailtua löysin matkatavari mutta en Milliä.
Odottelin aikani kunnes kävin kysymässä lentokenttävirkailijalta. Lentokenttävirkailijatkaan eivät olleet aivan varmoja mihin ruumassa olleet koirat tuodaan. Aikamme asiaa selvitettyä Milli löytyi YKSIN hissistä.
Seuraavaksi lähdimme seikkailemaan kohti juna-asemaa. Puolentunnin ajan pyörimme lentokenttää ympäri kunnes löysin lipputiskin. Juna-asema oli lentokentän vieressä. Junamatka kohti Arnhemia alkoi 19.30. Milli oli ensimmäisen kerran junassa, myös junamatka sujui hienosti.
Arnhemissa olimme 20.45. Asemalla oli vastassa Savikon Seppo. Hotellilla olimme 21.15, vein tavarat huoneeseen ja lähdin muiden suomalaisten kanssa syömään.
Hotellin alakerrassa oli ravintola, josta oli varattu pöydät suomalaisille.
Kävin vielä pienellä lenkillä Millin kanssa, nukkumaan pääsimme 01 aikaan.
Huonekaverina meillä oli Annika ja sheltti Nero.
Lauantai aamuna heräsin 6.30. Kävin aamupalalla ja lähdin kävelemään kisapaikalle. Yksilökilpailun ensimmäinen rata meillä oli 8.30, agirata.

Numerolla 442, Suvi-Tuuli Skyttä — Milli FIN Shetland Sheepdog suoritusaika 47,24
ihanneaika 43
ratavirheet 0,
tulos 4,24
Kävimme Millin kanssa hotelilla hakemassa kesäisemmät vaatteet.
Hyppyrata ei ole meille parasvaihtoehto kun vauhtia ei ole, mutta silti hienosti myös hypäri.

Numerolla 442, Suvi-Tuuli Skyttä — Milli FIN Shetland Sheepdog
suoritusaika 43,65
ihanneaika 37
ratavirheet 5
tulos 11,65
Kisapaikalle oli paljon erillaisia myyntikojuja, joista kävin ostamassa tuliaisia ihan vaan koirille. Kävin hotellilla viemässä tavaroita ja syöttämässä koiran.
Takaisin kisapaikalle katsomaan finaalia.

Finaali tunnelmaa (:
Hotellille suihkuun ja takaisin kisapaikalle European Open Barbeque illalliselle.
Tiskistä otettiin itse ruuat ja mentiin grillaamaan ne itse.
Hotellille 22.00, lenkille, suihkuun ja nukkumaan 23.30.
Sunnuntaina heräsin 7 ja kävin aamupalalla. Kävelin kisapaikalle. Joukkuerataan tutustuminen alkoi 9.
Ensin oli hyppyrata. Alku rata meni hienosti, mutta neljänneksi viimeisellä esteellä unohdin radan ja ohjasin Millin hypylle väärältä puolelta.

HYL.
Agilityrata oli ehkä paras viikonlopun radoista.
Numerolla 131/3 Suvi-Tuuli Skyttä — Milli Fintastic Shetland Sheepdog suoritusaika 42,18
ihanneaika 40
ratavirheet 5 (puomin alastulo)
tulos 7,18
Joukkueen sijoitus 81.
Kävimme vielä päätöskulkuueessa ja katsoimme palkintojen jaon, jonka jälkeen lähdimme hotellille.


suomalaiset sinivalkoisissa tunnelmissa (:
Kävelin hotellille, minulla oli 2 tuntia aikaa ennen voittojuhlia. Tiia oli varannut illaksi ravintolasta pöydät voittojuhlia varten.
Syötin Millin, kävin suihkussa ja rentouduin kylpyammeessa.
Lähdin illalliselle, oli mukava vaihtaa kuulumisia ja tutustua muihin suomalaisiin. Suurin osa suomen porukasta oli minulle tuntemattomia.
Pakkasin vielä illalla tavarat ja kävin nukkumaan 23
Maanantai aamuna heräsin 7.30. Kävin aamupalalla ja pakkasin vielä viimeiset tavarat. Vitikaiset lähtivät viemään minua Arnhemistas Amsterdamiin. Kentällä olimme 10 aikaan. Tiia auttoi minut lähtöselvitykseen.
Milli lähti samantien rinkkani kanssa kohti ruumaa. Kävin vielä lentokentän kaupoissa shoppailemassa tuliaisia. Koneeseen pääsin 11.30. Lento lähti 12.00. Matka meni yhtä nopeasti kuin mennessä. Kone laskeutui n. 14.10. Lentokentällä odottelin hetken tavaroita ja koiraa.
Pääsimme lähtemään kohti Imatraa 15.30.
Kotiin päästyä tuli ilon ja onnen kyyneleet kertoessa matkukuulumisia sukulaisille. Matka oli ikimuistoinen ja erittäin onnistunut.
Kiitos kaikille jotka olivat suunnittelemassa, auttamasssa ja toteuttamassa reissua!!!
